Olin viisitoistavuotias, kun lähdin ensimmäiselle itsenäiselle treenimatkalleni Suomen rajojen ulkopuolelle. Kohteena oli Lontoo. Matkan aikana päädyin paikalliseen oopperaan katsomaan afroamerikkalaista tanssiperinnettä ja modernia tanssia yhdistelevän, Yhdysvaltojen rotusortoa teoksissaan käsittelevän Alvin Ailey American Dance Theaterin esitystä. Illan jälkeen olin häkeltynyt, ja painelin suorinta tietä lahjatavarakauppaan ostamaan ryhmän julisteen. Juliste kulkee edelleen mukanani.
En muista kokeneeni vastaavanlaista tunnekuohua montaa kertaa elämässäni. Seuraavan kerran sama tunne valtasi minut vuonna 1998 Kiasman avajaisissa. Museon ulkolavan täytti kymmenenhenkinen, hämmentävällä energialla ja asenteella tanssiva yhdysvaltalainen ryhmä Rennie Harris Puremovement. Myös Puremovement yhdisteli esityksessään rotusortoon ja seksuaalisuuteen liittyviä ajankohtaisia aiheita, ja ryhmän tapa tuoda hip hop -kulttuuri ja -tanssi nykytanssin areenalle oli siihen aikaan harvinaista. Kokemuksen vaikuttavuutta lisäsi osallistuminen ryhmän vetämään työpajaan, joka innosti, opetti ja loi uskoa tulevaisuuteen.
Molemmat edellä mainitut esitykset muuttivat minua, avarsivat näkökulmiani tanssin maailmaan ja asettivat minulle uuden päämäärän. Taito yhdistettynä vahvaan ilmaisuun, persoonallisiin esiintyjiin ja maailman epäreiluutta koskettaviin aiheisiin loivat tunnelmia, jotka veivät minut mukanaan ja osuivat sopivaan ajanjaksoon omassa elämässäni.
Tänä syksynä Helsingin juhlaviikoilla on mahdollisuus kokea samoista aineksista kumpuava esitys, kun ohjelmistossa nähdään Alvin Aileyn jalanjäljissä kulkeva Abraham.In.Motion eli A.I.M. Ryhmä tuo Suomeen postmodernin tanssin ja jazztanssitekniikoiden perustalle luodun teoksen Live! The Realest MC. Teoksen on koreografioinut ryhmää johtava Kyle Abraham, jonka töitä on nähty myös Alvin Ailey American Dance Theaterin repertuaarissa, kuten Rennie Harrisinkin.
Live! The Realest MC jatkaa yhteiskunnallisten epäkohtien käsittelyä afroamerikkalaisen tanssin jatkumossa. Se kommentoi muun muassa seksuaalisuutta, rasismia, stereotypioita ja kulttuurillista omimista – aiheita, joiden toivoisi kiinnostavan myös tanssin vakiokatsojien ulkopuolista yleisöä. Tanssin tapa kertoa abstraktisti ajankohtaisista tai historiallisistakin aiheista tarjoaa hyviä mahdollisuuksia omaan tulkintaan. Jokainen tapa ymmärtää liikkuvaa kehoa on oikea.
Kiasman kursseilla ja katsomossa oli aikanaan muitakin suomalaisen katutanssin uranuurtajia ja alkutaipaleella olevia tanssijoita. Myös osalle heistä esitys osoitti, että katutanssilla voi olla tulevaisuutta Suomessa. Joku meistä oli kuvannut esityksen VHS-kasetille, joka oli kovassa katselussa ja kiersi kiinnostuneiden keskuudessa. Nyt YouTube-videot ovat korvanneet VHS-kasetit, mutta elävää tanssia ne eivät korvaa.
Tästäkin syystä on merkityksellistä, että Suomeen tuodaan kansainvälisesti menestyneitä ja keskenään erilaisia tanssiryhmiä ja -esityksiä. Paitsi tanssiyleisöille, myös kansainvälisestä urasta haaveileville nuorille sukupolville on tärkeää kokea teoksia, jotka motivoivat ja valavat kunnianhimoa. Oma tanssikenttämme voi näin jatkaa kehitystään entistäkin laajemmin ja samalla herätellä uusia, tanssinnälkäisiä katsojia.
Sara Hirn
Kirjoittaja toimii Tanssin talossa suunnittelijana. Hän on yksi suomalaisen katutanssikulttuurin pioneereista.
Linkki alkuperäiseen kirjoitukseen Helsingin juhlaviikkojen kotisivuille: https://www.helsinginjuhlaviikot.fi/katutanssia-ja-tunnekuohuja/
Länsimaisen katutanssin juuret vievät 1970-luvun Bronxiin, New Yorkiin. Hip hop -kulttuuriin kuuluvat katutanssilajit ovat ’70-luvulla alkunsa saanut breikkaus (B-boying/B-girling) ja myöhemmin ’80-luvulla syntynyt kulttuurin ja musiikin mukaisesti nimetty, pystyssä tanssittava hip hop. Sama termi voi viitata tiettyyn tanssilajiin tai kulttuuriin ja elämäntapaan, johon sisältyy muitakin taiteenaloja kuten mm. graffititaide ja räppäys.
Kulttuuri muuntautuu ajan kuluessa ja matkustettaessa paikasta toiseen. Laajemmassa kontekstissa katutanssin historia on yhteisöjen sosiaalista toimintaa. New Yorkissa, Chicagossa, Pariisissa ja Helsingissä tanssin tulkinta ja kokemus ovat erilaista riippuen mm. minkälaiset tv-ohjelmat, esitykset, tanssijat tai netissä jaetut videot ovat tavoittaneet kenetkin ja ketkä ”portinvartijat” ovat tarpeeksi vaikutusvaltaisia kyetäkseen muokkaamaan kyseisen alueen tai kaupungin tanssiyhteisöä.
Breikkauksen ja hip hopin lisäksi urbaanin tanssin sateenvarjon alle kuuluu lajitelma useita eri tyylejä ja eri musiikkityyleihin kytkeytyviä tanssilajeja sekä niiden alalajeja, kuten esimerkiksi The Roots -esityksessä breikin lisäksi nähtävät poppingin alalajit waving, tutting ja boogaloo. Nämä kuuluvat funk styles -perheeseen ja ne syntyivät Kaliforniassa ennen hip hopia funk-musiikin innoittamina.
Urbaanin tanssi pitää sisällään lukuisia tanssityylejä ja paikallisia ilmiöitä, jotka saattavat olla vain pienen yhteisön hartaasti varjelema salaisuus tai kansainvälisesti kaikille mantereille levittäytyvä populaarikulttuurin ilmentymä. Tästä johtuen voi olla haasteellista pysyä mukana erilaisten tyylilajien ja yksityiskohtien kirjossa, erityisesti kun liikemateriaalia ja elementtejä yhdistetään monenlaisiin sisältöihin ja rakenteisiin, kuten esimerkiksi The Roots -esityksessä on tehty. Katutanssin monipuolisuus, muokattavuus ja sen antamat mahdollisuudet näkyvät vahvasti myös koreografi Kader Attounkädenjäljessä.
Katsojan kannalta tämä ei kuitenkaan ole oleellista. Lähtökohtaisesti katutanssi on aina tekijänsä näköistä riippuen omasta historiasta, tyylisuuntauksista ja siitä, miten sitä tulkitsee. Enemmän kuin katutanssin juuriin, The Roots -teoksen nimi viittaakin elämään yleisemmällä tasolla: esiintyjien juuriin, heidän henkilökohtaiseen matkaansa monikulttuurisessa ympäristössä.
Ranskalaisen hip hop -kulttuurin ja tanssin historia on erilaista kuin esimerkiksi amerikkalaisen tai suomalaisen. Tämä on mielenkiintoista, kun pohditaan kulttuurin historiaa ja kehitystä: kenen historiasta keskustellaan, missä kontekstissa ja kuka on oikeutettu muokkaamaan sitä, ja viemään eteenpäin ”kaiken kansan” nähtäväksi? Jo kolmessatoista maassa, Kansallisteatterin Suuren näyttämön kaltaisissa suurissa saleissa, nähdyn The Roots -esityksen jälkeen katsoja saattaa olla teoksesta niin vaikuttunut, että haluaa perehtyä asiaan tai mahdollisesti ryhtyä kunnianhimoisesti treenaamaan katutanssia.
Näin meille suomalaisillekin katutanssijoille on aikoinaan tapahtunut, vaikka lähtökohtaisesti emme pysty tulkitsemaan ja kokemaan samasta subjektiivisesta kokemuskulmasta kuin mistä alkuperäinen kulttuuri on lähtöisin. Tämä johtaa mielenkiintoiseen pohdintaan jokaisen tanssijan omista juurista sekä henkilökohtaisesta tavasta muokata taustastaan ja kulttuuristaan kumpuavaa tulkintaa tanssista.
Miten kunnioittaa kulttuuria, joka on syntynyt jatkumona vähemmistöjen sosiaalisesta ja kulttuurillisesta perinnöstä? Kun nykyaikana lähes kaikki tanssit ovat avoimesti netissä nähtävissä ja opittavissa, on haasteellista välttyä konflikteilta.
Kun aikoinaan kaksikymmentä vuotta sitten ennen diginatiivien aikaa haluttiin oppia eri kulttuurien tyylejä, matkustettiin tanssin juurille oppimaan suoraan kunkin tyylin asiantuntijoilta. Näin saatiin lupa jakaa kyseisen kulttuurin perintöä. Kysymys kuitenkin kuuluu, kuka luokitellaan tällaiseksi ”pioneeriksi”, joka luvan voi antaa?
Nykyään, kun katutanssi on laajalle levittäytynyttä ja Suomessakin monet huiput jo vuosia sitten aikuisiän saavuttaneita, on hienoa, jos pystymme luomaan Suomeen kannustavan, rikkaan ja luovan ilmapiirin, jossa voi harjoittaa ammattiaan tai elämäntapaansa.
On hienoa, että Tero Saarinen Company yhdessä Kansallisteatterin kanssa tuo tällaisen vierailun suuren yleisön ulottuville. Kaapelitehtaalle vuonna 2020 nousevalla Tanssin talolla tulee jatkossa olemaan keskeinen rooli alan kehittymisessä; Tanssin talo tulee olemaan merkittävässä asemassa tuodessaan näyttämöille suomalaista ja kansainvälistä katutanssia mahdollisimman monipuolisesti.
Kirjoittaja Sara Hirn on kansainvälisen uran luonut tanssija, koreografi, katutanssin asiantuntija ja Tanssin talon tanssilähettiläs. Hän on esiintynyt mm. kaikissa Helsingin teattereissa, Fringe-festivaalilla Skotlannissa, Buckinhamin palatsissa, Round Housessa ja Saddler’s Wellsissä Lontoossa, Dansens Husissa Tukholmassa ja Follies Bergeressa Pariisissa.
Linkki alkuperäiseen kirjoitukseen Kansallisteatterin kotisivuille: https://kansallisteatteri.fi/blogi/katutanssin-juurilla/